Helmen tarina
Tervetuloa Helmeen, ainutlaatuiseen toimistokokonaisuuteen keskellä kehittyvää Tapiolaa!
Vuonna 1978 valmistunut Helmen rakennus, Auratalo, on Ilkka Pajamiehen suunnittelema taidonnäyte, joka kestää niin katseita, käyttöä kuin aikaakin. Valmistuessaan 25 000 neliömetrin rakennus oli Tapiolan kookkain, kohoten maanpinnasta korkeuksiin 7 ja puolen kerroksen verran. Rakennuksen ulkoasussa toteutuu arkkitehdin visio yksilöllisestä ja ajalleen edistyksellisestä ilmeestä.
Auratalo nousi vuonna 1953 rakennetun kolmikerroksisen, harjakattoisen MTK-opiston viereen. MTK-opiston aikanaan valmistuessa alue oli vielä lähestulkoon erämaata, joten Auratalo muutti osaltaan merkittävästi Etelä-Tapiolan maisemaa. Uuden, korkean rakennuksen myötä aamuaurinko kaikkosi opistolta, mutta MTK-opiston silloisen rehtori Kyösti Kaskirinteen sanoin Auratalo tarjosi sille tuulensuojan. Kauniiseen kommenttiin kätkeytyy sanaleikki, sillä rakennus sijaitsee Tuulimäellä.
Vuosien varrella näyttävää rakennusta on uudistettu vastaamaan modernin työnteon tarpeisiin. Ensimmäisen kerran rakennus uudistettiin mittavasti vuonna 2012. Silloin arkkitehtitoimisto SARC:n suunnittelemassa peruskorjauksessa tilat saivat lisää avaruutta ja valoisuutta sekä samalla niiden käyttömukavuutta lisättiin vanhaa arkkitehtuuria kunnioittaen. Sittemmin tilojen kunnostustöitä ja modernisointia on jatkettu pala kerrallaan.